Digipelaaminen on kasvanut viime vuosina suosituksi harrastukseksi niin lasten kuin aikuistenkin parissa. Hedelmäpelien, videopelien ja tietokonepelien lisäksi monenlaiset mobiilipelit ovat tuoneet pelaamisen kaikkien ulottuville ja kaiken aikaa, sillä älypuhelin on yhä enemmän aina mukana ja käytettävissä. Tämä näkyy suomalaisten tilastoissa nelinkertaisena pelaamisen kasvuna 25 vuodessa, mikä mitattiin jo ennen vallitsevaa pandemiaa. Koronaeristyksen seurauksena digipelaaminen on jatkanut räjähdysmäistä suosiotaan. Mutta kuten kaikessa muussakin, liian suuret annokset voivat aiheuttaa terveydelle ongelmia.
Pelien helppo saatavuus ja pelaamiseen käytetty aika lisäävät riskiä riippuvuuden syntymiselle. Runsas pelaaminen ei tarkoita automaattisesti riippuvuutta, mutta se voi kehittyä peliongelmaksi, joka on toiminnallinen riippuvuus ja luokiteltu mielenterveyden häiriöksi. Pelaamisesta on tullut riippuvuus silloin, kun se muuttuu pakonomaiseksi, henkilö ei koe hallitsevansa sitä ja se häiritsee muita elämän osa-alueita. Peliongelma ei synny yhdessä yössä, vaan kuten riippuvuudet yleensäkin, se kehittyy vaivihkaa.
Pelaaminen on kaikenikäisten harrastus: tuoreimpien tutkimusten mukaan 60 % 10–75-vuotiaista suomalaisista pelaa kuukausittain, 70 % 10-19-vuotiaista puolestaan viikoittain. Pelaamista harrastavien joukossa 17 % viettää omasta mielestään liikaa aikaa pelien parissa. Huomioitavaa on, että ongelmapelaajien joukossa vain 13 % pitää omaa pelaamistaan ongelmana. Nuorilla sosiaaliset paineet tai muiden ongelmien pakeneminen pelimaailmaan johtavat herkästi runsaaseen pelaamiseen, mikä altistaa riippuvuudelle. Haitallinen pelaaminen aiheuttaa uniongelmia, fysiologisia ja psyykkisiä ongelmia. Peliriippuvuus on yhteydessä lisääntyneeseen ahdistukseen, masennukseen, eristäytymiseen sekä heikompaan koulumenestykseen.
Aikuisilla pelaamiseen tulee mukaan rahapelit, joiden on todettu olevan koukuttavin pelaamisen muoto. Vaikka alle 18-vuotialta on rahapelaaminen kielletty, sen tuoma jännitys kiinnostaa myös monia nuoria. Rahapelit koukuttavatkin nuoria herkemmin, sillä nuorten aivojen toiminnan säätelyalueen kehitys on vielä kesken.
Rahapeleissä riippuvuuteen tulee mukaan lisäulottuvuus, sillä pelaaminen loppuu tyypillisesti vasta, kun kaikki rahat on hävitty. Satunnaiset voitot saavat sopivasti dopamiinitasot nousemaan, mutta himopelaajan on lähes mahdotonta lopettaa ”kesken” pelaamista, joka päättyy vasta, kun rahat loppuvat. Kun pelihimoon liittyy rahasta pelaaminen, riippuvuuden on todettu aiheuttavan vakavia taloudellisia, sosiaalisia, psyykkisiä ja terveydellisiä haittoja sekä yksilöille että heidän lähipiirilleen.
Dopamiini, tuo niin ihana euforisen tunteen tuoja ja samalla niin petollinen aivojen manipuloija. Se tunnetaan piristävänä mielihyvähormonina, mutta sen ylitsepursuava runsaus saa aikaan häiriöitä tunteiden hallinnassa ja altistaa riippuvuuksille. Dopamiini saa ottamaan riskejä, haluamaan lisää, rakastumaan intohimoisesti ja toimii motivoijana. Sitä vapautuu nimenomaan silloin, kun herää ajatus jostain miellyttävästä ja palkitsevasta, kuten pelaamisen aikana. Myös edellisessä tunne-teemaisessa blogissa käsiteltiin tätä dopamiinin aiheuttamaa mielihyväreaktiota elimistössä ja miten yksilölliset erot vaikuttavat dopamiinin aineenvaihduntaan.
Mitkä tekijät pelaamisessa sitten aiheuttavat dopamiinipiikin, kun tyypillisesti riippuvuuteen liitettyjä ulkoisia aineita ei elimistöön pääse? Ensinnäkin nopeatempoiset pelit koukuttavat herkemmin, varsinkin, jos siihen liittyy välitön palkitseminen ja fyysisiä ärsykkeitä, kuten äänet ja valot. Totta kai, nykyiset pelit on osattu suunnitella näiltä osin mahdollisimman koukuttaviksi. Lisäksi rahapeleissä jännitys ja riskinotto korostuvat muita pelejä paljon suuremmaksi; suurempi voitto ja suurempi riski saavat aikaan suuremman peli-imun ja suuremman tunnereaktion suuremman dopamiinipiikin seurauksena. Tähän liittyy vahvasti myös henkilön persoonallisuus, sillä pelimaailma ruokkii elämyshakuisuutta, impulsiivisuutta ja pyrkii lievittämään ahdistuneisuuden tunnetta. Usein tunteiden säätelyjen häiriöt liittyvät pelaamisesta koettuun voimakkaaseen dopamiinipiikkiin.
Pelaamisen aikana aivoissa tapahtuva dopamiinireitin aktivaatio muistuttaa alkoholin aiheuttamaa mielihyvän tunnetta, ainoastaan se konkreettinen reaktion laukaiseva aine puuttuu. Sekä peli- että alkoholiriippuvuuden mekanismit muistuttavat siis hyvin paljon toisiaan. Samoin on myös näitä riippuvuuksia yhdistävä genetiikka. Riippuvuuksissa, kuten peliriippuvuudessa, dopamiinitasot vyöryvät tavanomaista runsaammin aivojen mielihyväkeskukseen, herkistäen näin ollen riippuvuuden kehittymiselle. Yksilölliset erot dopamiinin aineenvaihdunnassa vaikuttavatkin merkittävästi peliriippuvuuden alttiudelle.
Näihin dopamiinin aineenvaihdunnan yksilöllisiin eroihin vaikuttavat geenit ovat yhteinen tekijä useammalle ominaisuudelle, minkä vuoksi peliriippuvuuteen voikin liittyä tunteiden säätelyn häiriöt, mielenterveysongelmat ja muita riippuvuuksia.
Toki eri riippuvuuksilla on myös lisänä täysin omia piirteitä, joiden taustalla on kullekin riippuvuudelle ominaisia geneettisiä alttiuksia. Kuten alkoholiriippuvuudessa alkoholin aineenvaihduntaan tai nikotiiniriippuvuudessa nikotiinin aineenvaihduntaan vaikuttavia geenimuotoja.
Peliriippuvuutta, kuten muitakin riippuvuuksia, pystytään hoitamaan puuttumalla tähän dopamiinin aiheuttamaan voimakkaaseen mielihyväreaktioon. Hoidon haasteena on peliriippuvuuden moniuloitteisuus, koska siihen liittyy usein muita riippuvuuksia tai mielenterveyden ongelmia. Tietyt lääkkeet on suunnattu hillitsemään aivojen mielihyväalueen voimakasta aktivointia, mikä yhdessä ajatusmalliin puuttuvan kognitiivisen psykoterapian kera voi auttaa pelihimosta kärsiviä irtautumaan pakonomaisesta pelaamisesta. Hoitojen toimivuus on hyvin yksilöllistä, viitaten geenien monimuotoisuuden osallisuuteen. Lisäksi on havaittu, että Parkinsonin taudin yhteydessä peliriippuvuutta ilmenee useammin. Tämän taustalla voi olla yhteys Parkinsonin taudin hoidossa käytettäviin dopamiiniagonisteihin, jotka lisäävät dopamiinin tuotantoa.
Huomioitavaa on, että pelkät geenit eivät riitä peliriippuvuuden kehittymiselle. Perimä voi lisätä herkkyyttä, mutta aina tarvitaan myös altistus ja voimakas ympäristötekijöiden vaikutus, jotta riippuvuus kehittyy. Eli runsas pelaaminen itsessään on merkittävin peliriippuvuuden riskitekijä. Paras keino välttää peliriippuvuuden kehittyminen olisi olla kokonaan aloittamatta pelaamista tai pelaamisen rajoittaminen asettamalla aika- tai rahankäytön rajoja. Tämä pätee yhtä lailla sekä lapsiin että aikuisiin. Lisäksi peliriippuvuuden ennaltaehkäisyssä auttaa potentiaalisten ongelmien tunnistaminen sekä tiedon kerryttäminen.
Ainakaan toistaiseksi, peliriippuvuutta tai sen alttiutta ei kyetä vielä toteamaan geenitestillä. Sen sijaan omaa pelaamiskäyttäytymistä voi tarkastella tekemällä testin https://paihdelinkki.fi/fi/testit-ja-laskurit/rahapelit ja tietoa sekä apua löytyy https://www.peluuri.fi/. MyDNAPedian alkoholiriippuvuuden geenitesti on puolestaan saatavilla paljastaen muun muassa alkoholiaineenvaihdunnan ja dopamiinivaikutusten genetiikkaa, jotka liittyvät alkoholiriippuuvuuden alttiuteen.
Psykologian ja genetiikan yhdistäminen on kiehtova tarkastelun kohde, jota tutkitaan yhä enenevissä määrin. Digitalisaation myötä nopeasti muuttuva maailma takaa sen, että 10 vuoden päästä tehtävien tutkimusten aiheidenkin ennustaminen on aika mahdotonta. Mihin pulaan tuo miellyttävä ja piristävä dopamiini saakaan meidät seuraavaksi?